Veitsenterällä kotioloissa

17 joulukuun, 2016

Päädyin kuluneella viikolla keskustelemaan kurssikaverini kanssa esinekuvauksesta. Keskustelu lähti havainnosta, että lähestulkoon kaikki opintokokonaisuutemme kurssit keskittyvät tavalla tai toisella henkilökuvaukseen, mutta monet jatkokoulutukset tai työtehtävät edellyttävät esinekuvauksen hallintaa.

Muistin viime pääsiäisenä oppimismielessä tekemän esinekuvausharjoituksen, jonka toteutin kotonani. Päätin kaivella muistiani ja kirjoittaa auki, miten homma menikään.

Oma olohuone ei ole kätevin mahdollinen paikka kuvausharjoitusten tekoon. Hankin aikoinaan onneksi riittävän suuren pöytälevyn työpöydäkseni, joten se riitti hyvin alustakseni. Harrastustoiminta aiheuttaa pienimuotoisen kaaoksen, kun normaalielämiseen liittyvä tarpeisto täytyy survoa pois tieltä. Heijastelevat ikkunat eivät auta ja seinäpinnat ovat usein valkoiset, mikä pyörittelee valoa minne sattuu. Välttääkseni ympäriinsä pyörivää valoa peitin lattian ja kuvauspöytäni ympäristön mustalla kankaalla. Sivuseinät syntyivät Ikean pussilakanoita puristimilla valojalustoihin kiinnitellen. Sitten piti vain liikkua varoen itsetehdyssä tunnelmatilassa ja välttää kaatamasta koko viritystä.

Kiiltäväpintaisen esineen valaisuun on omat sääntönsä. Nyrkkisääntönä on, että esine heijastelee ympäristöään, ja valo tulisi tuoda siihen ympäristöä, ei itse esinettä valaisten. Studioissa näkee suuria tasovaloja. Sellaisen voi luoda myös ampumalla vaikka useampia valoja suurempaan heijastavaan pintaan, jolloin saadaan iso valaiseva pinta. Kapalevyt, diffusoivat kankaat, puristimet ja vastaavat ovat näppärää rekvisiittaa. Kotioloissa toimitaan pienimuotoisemmin – minulla oli käytössäni kaksi Elinchromin D-lite 2 -valoa softboxeineen.

Alustaksi olin hankkinut muovipleksin kiiltävän heijastuksen luomiseksi. Pleksin värin valinta on oma aihealueensa – osa suosii mustaa siitä syystä, että eri tavoin valaisemalla siitä voi tehdä mustan lisäksi valkoisen tai liukuvärisen. Valkoinen ja läpinäkymätön muovipinta ei vaadi kummempia kommervenkkeja, mutta on aika yksipuolinen. Itse päädyin maitolasimaiseen pleksiin, joka kuulsi jossain määrin läpi. Alle asetin valkoisen kapalevyn, koska halusin vaaleaa ja spektrin yläpäässä liikkuvaa jälkeä.

Pleksi heijastelee ympäristöään, joten siihen suunnatun tasovalon tulee olla riittävän suuri jotteivat sen reunat heijastu levystä. Asettelin seinän puolelle esineen taakse 45 asteen kulmaan ensimmäisen valoistani, ja sijoitin kamerani pöydän toiselle puolen samaan kulmaan. Tällöin veitsen pinta näkyisi ajattelemani mukaan valkoisena, ja pleksi jäisi vaalean harmaaksi. Koska valo tuli esineen takaa, veitsen kahva jäisi kameran puolelta tosi varjoon, ja sitä tuli avata jotenkin. Kapalevyni oli jo käytössä pleksin alla, joten toin toisen valon tasuriksi avaamaan kamerani takaa yläpuolelta. Alla kuva lähtötilanteestani.

alkuasetelma_veitsikuvauksessa

Yllättäen asetelma, jossa veitsi näkyi liki valkoisena ja alla oleva pleksi oli tummempi näyttikin valitettavan lattealta. Liian harmaa! Pikkuinen Ikea-veitsenikään ei ollut järin kuvauksellinen, kahvan naarmut pomppasivat esiin. Kuva näyttää hyvin, miten tasovaloni heijastuu pleksistä – sen mahdollistama kuva-ala ei ole koolla pilattu, joten halutessani kuvata suurempaa veistä minun tuli luopua tästä valaisusta.

ensikuva_ikea-veitsi

Kaipasin päheämpää valaisua, enemmän valkoista ja kauniimpia kiiltoja. Tahdoin myös kuvata esinettäni enemmän viistosti sen tasolta. Lähdin siis muokkaamaan kokonaisuutta ja hain keittiöstä kuvauksellisemman kohteen. Seuraavasta setistäni minulla ei harmikseni ole making-of-kuvia, mutta yritän palauttaa mieleeni, mitä tein.

Päätin luopua softboxeista ja käyttää seinäpintoja valoa heijastamaan. Pöytäni takana oleva seinä on tumman harmaa. Valaisin sen valkoiseksi pöydän alle asettamallani valolla, johon olin vaihtanut softboxin tilalle kuvun. Näin päävalo tuli esineeseen takaa seinän kautta, joka toimi ikäänkuin suurena tasovalona. Avaavan tasurin toin heijastamalla toisen salaman katon kautta. Nyt meno alkoi olla sitä, mitä hain.

keittioveitsi

Tarkastellessani kuvaani mieleeni tulee muutama seikka. Jotta esine saadaan aseteltua dynaamisesti, avuksi kannattaa varata pieniä palloja sinitarraa. Myös syväterävyysalue kannattaa huomioida – jälkikäteen kiinnitän huomiota siihen, ettei veitsen kärki ole enää terävyysalueella. Olen itse mieltynyt lyhyehköön syväterävyyteen, mutta sen hallitseminen vaatii harjoitusta.

Esinekuvauksessa on täysin erilainen ote henkilökuvaukseen verrattuna, mutta siinä piilee oma viehätyksensä. Koulukuntia ja makuja tuntuu olevan monia, mikä tulee esiin etenkin ruokaa kuvatessa: siinä, missä osa valomaalaa studion pimeydessä, vannovat toiset orgaanisemman ikkunanvalon nimeen eivätkä pyrikään hallitsemaan joka pilkahdusta.

Ajattelin asettaa itselleni kevätprojektin harjoitella esineiden kuvausta perusteellisemmin, eri tyylejä kokeillen.

Sinisiä salaisuuksia

7 joulukuun, 2016

Itsenäisyyspäivän sinivalkoisista tunnelmista keksin aasinsillan syanotypiasta kirjoittamiseen. Se on vaihtoehtoisista vedostusmenetelmistä ehkä yksinkertaisin ja jollain tapaa taianomaisin.

Kauniin sinisen sävyn tuottama tekniikka on ollut käytössä jo vuodesta 1842. Syvä preussinsininen väri syntyy, kun valoherkkä liuos herkistetään UV-valolle. Liuos sekoitetaan yhdistämällä kahta kemikaalia, ammoniumferrisitraattia ja kaliumferrisyanidia keskenään pimiöolosuhteissa. Kun akkuveteen liuotetut kemikaalit on yhdistetty, seoksen annetaan tekeytyä noin vuorokauden pimeässä. Tämän jälkeen se on valmis käytettäväksi. Seos ei säily kovin pitkään, joten se tulee käyttää saman päivän aikana, mieluiten vielä lyhyemmän ajan sisällä.

Syanotypiaa voi tehdä vedostuspaperin lisäksi vaikka kankaalle. Vaikkapa tyynyliinat tai t-paidat ovat otollista materiaalia, kunhan niistä on pesty pois tehtaan kemikaalit ja huuhteluaineet on jätetty kaappiin. Valokuvaprintit vedostetaan pinnakkaismenetelmällä isokokoisia negatiivikalvoja käyttäen, mutta kuka estää valottamasta esimerkiksi lehtiä tai yhdistämästä kuvaa ja tekstiä.

Valoherkkä liuos levitetään painettavalle pinnalle mielellään metallittomilla siveltimillä punaisen lampun valossa. Syanotypiamenetelmä ei ole yhtä herkkää kuin tavallinen vedostus, joten pieni huoneeseen tuleva kajo ei aiheuta ongelmia. Suoraa valoa syanotypiakaan ei kestä. Levitettävä neste on keltaista, ja vasta valotuksen yhteydessä saavuttaa sinisen värinsä. Papereiden (tai kankaiden) annetaan kuivua ennen käyttöä. Hiustenkuivaaja on oiva apu tässäkin asiassa.

Parhaisiin lopputuloksiin päästään käyttämällä laadukkaita kemioita ja papereita ja mittaamalla tarkasti. Syanotypiatyöt voi valottaa kesäaikaan ulkona auringossa tai vaihtoehtoisesti UV-lampulla. Jottei negatiivi liiku valotuksen aikana, se kiinnitetään paperiin lasilevyn alle. Esim. pinnakkaiskehys tai vaihtokehys käy tähän hyvin. Kannattaa kuitenkin varmistaa, ettei kehyksen lasi ole UV-suojattu.

Valotusajat löytyvät kokeilemalla. Kannattaa varautua siihen, että yhteen valotukseen menee aikaa. Kenties jopa 15–20 minuuttia.

Valotuksen jälkeen prosessi keskeytetään huuhtelemalla printti vedostusaltaassa. Tavallinen vesi riittää, vaikutusta voi tehostaa miedolla vetyperoksidikiinnitteellä. Huuhtele varoen, eri suuntiin valuttaen jottei printtiin jää raitoja valuvasta vedestä. Kun tuntuu, ettei väriä irtoa enempää, kuva on valmis. Väriä tehostaa pieni muutaman minuutin leyhyttely ulkosalla happipitoisessa ilmassa. Sen jälkeen työn voi laittaa loppuhuuhteluun astiaan, jossa on juokseva vesi. Älä kuitenkaan valuta vettä suoraan printin päälle, pahimmassa tapauksessa koko kuva huuhtoutuu pois.

Kuva muokkautuu vielä kuivuessaan, eikä sen lopullista ulkomuotoa voi kuivumaan jätettäessä ennustaa. Yksi prosessia vahvasti määrittävä piirre onkin juuri sen käsityömäisyys. Vedostaessa ei voi koskaan täysin tietää, mitä on tulossa. Tarkkuuteen pyrkivälle ajatuksessa on kaoottisuudessaan jotain miltei lohdullista.

Syanotypiasta kiinnostuneille suosittelen alkuun pääsemistä hyvän kurssin kautta. Esim. Tapio Haapalahti Tampereelta järjestää monen vuoden ammattitaidolla syanotypiakursseja, ja hänen kauttaan on mahdollista tulostaa painamiseen tarvittavia vedostuskalvoja suuressakin koossa. Tarvittavia kemioita voi tilata Hopeavedoksen kautta.