Loppu hyvin, kaikki hyvin eli ajatuksia loppuproduktiostani

1 helmikuun, 2017

Mainitsin aiemman postaukseni yhteydessä tekeillä olevasta loppuproduktiosta valokuvaopintoihini liittyen. Nyt voin hengähtää helpotuksesta ja kertoa vielä viimeistä viikkoa Finlaysonin alueen Mediatunnelissa Näkymiä-näyttelyssämme esiteltävästä proggiksestani tarkemmin.

Haastavinta prosessissa itselleni oli aiheen ja toteutustavan rajaus ja valinta. Maailman ollessa täynnä upeita kuvia ja toinen toistaan kiinnostavampia tekniikoita, miten valita se, jota lähtee toteuttamaan?

Väliin pakonomaiseksi yltyneen ideointiprosessini aikana mielessä vilahtelivat niin camera obscurat kuin kasviksista toteutettavat potretitkin. Yritin hakea työlleni suurempaa kertomusta ja tarkoitusta, koska produktion teko vain sitä itseään varten tuntui kovin pintapuoliselta. Ei liene yllätys, että nämä itse itselleni asettamat vaatimukset uuvuttivat. Otin lopulta järjen käteen ja pyrin kaivamaan ideoiden ja mahdollisuuksien hyökyaallosta sen, mikä kuvaisi minua kuvaajana, haastaisi riittävästi ja veisi eteenpäin teknisellä tasolla. Päädyin lähtemään liikkeelle siis hyvin käytännönläheisesti.

Matkan varrella kertyneet langanpäät yhdistyvät

Aiheen valinnassa yhdistyi loppujen lopuksi useampi jo pitkän ajan kuluessa keräämäni ajatus ja havainto. Näennäisen sirpaileiset ja toisiinsa liittymättömät ajatukset ovat kuitenkin varsinkin jälkikäteen katsasteltuna selvästi nähtävissä.

Jo opiskellessani Voionmaan opiston valokuvauslinjalla sain ajatuksen salaman strobotusominaisuuden hyödyntämisestä. Voionmaalla lähdimme perusteista, ja salaman käyttö jäi vielä melko pintapuoliseksi, mutta ajatuksia kohteen jähmettämisestä samaan ruutuun useita kertoja jonkin liikkeen tai kokonaisuuden taltioimiseksi syntyi. Haaveilin tanssillisen liikkeen kuvaamisesta ja huokailin hienoille tanssikuville, joihin törmäsin. Ajatus jäi hautumaan.

Sittemmin olen kokenut olevani eniten kotonani studiokuvauksen parissa. Minua kiehtoo erityisesti hyväksi valaisijaksi tuleminen. Tästä syystä yllätyinkin kovasti siitä, miten innostuin täysin hallitsemattomalta ja nopean ennakoimattomalta vaikuttavasta urheilukuvauksesta, johon visuaalisen journalismin maisteriopinnoissani tutustuin. Hämmennystä ja huvittuneisuutta herättivät erityisesti käsittämättömiltä ja fysiikan lakien vastaisilta näyttävät asennot, joita kennolle tallentui. Liikkeen pysäyttämisessä on oma taikansa, eikä koskaan voi olla ihan varma, mitä saa.

Istuessani keväällä 2015 vielä Arabianrannassa sijainneen Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun valokuvataiteen kerroksessa kuunnellen perhosia vatsassani toinen toistaan kiinnostavampia luentoja valokuvan teorian kurssilla tutustuin Walter Benjaminiin. Hänen ajatuksensa optisesta tiedostamattomasta, freudilaisen tiedostamaton-käsitteen kaltaisesta tilasta, johon ei päästä käsiksi psykoanalyysin keinoin vaan kameran ja valokuvan avulla, tehden aikaa hidastamalla tai objekteja suurentamalla näkyväksi aiemmin ihmissilmälle näkymättömiä asioita, olivat mielenkiintoisia.

Benjaminin ajatukset muistuivat mieleeni uudestaan Valokuvakeskus Nykyajassa Kati Leinosen Äimärautio ja Jenni Valorinnan Uniliike-näyttelyn kuvia katsellessani. Hevosen piehtaroimista kuvaavan, näyttävän sarjansa yhteydessä Leinonen kertoi haluavansa saada näkyväksi sellaisia liikesarjan osia, joita ihmissilmä ei ehdi huomata. Esitin kysymyksiä käytetyistä valoista ja minulle alkoi hahmottua yhä selvemmin, että jotain tämänkaltaista haluan tehdä. Tanssi, liike, välitilat ja valaisu – tosin erona Leinosen kuviin, tahdoin useamman hahmon samaan ruutuun. Näyttelyn alakertaan sijoitetut Valorinnan Uniliike-kuvat lisäsivät innostustani, sillä ne oli toteutettu nimenomaan pitkällä valotusajalla, saaden samaan ruutuun useampi hahmo.

Kuin onnenkantamoisena samoihin aikoihin näin Marko Rantasen Helsingin kaupunginorkesterista kuvaamat potretit. Juuri tämänkaltaista olin ajanut takaa, en tahtonut jäljestä liian pehmeää, vaan napakkaa ja sattumanvaraisuudessaan kuitenkin jollain tapaa harkittua.

Käytännön ajatuksia ja testikuvaus

Seuraava etappi oli tekniikkaosaston selvittäminen. Kurssikaverini Elinchrom ELC 500 -valoilla oli mahdollista strobottaa, ja onnekseni mahdollisuus saada valoja lainaan liikeni. Katselin erilaisia salamavalovideoita ja tutoriaaleja, ja ajatus siitä, miten valot säädettäisiin toimimaan haluamallani tavalla, muodostui.

Testasimme valojen toimintalogiikkaa käytännössä ystäväni työhuoneella kolmen valon kera. Valojen käyttöliittymä oli järkeenkäypä ja nopeasti omaksuttavissa, ja kokeilimme eri mittaisia valotusaikoja ja välähdystaajuuksia. Yksi valoista oli takana irroittamassa, edessä kaksi. Takavalo ja toinen etuvaloista strobotti samaan tahtiin ja kolmas oli ajastettu välähtämään ennen suljinajan päättymistä tarkoituksenaan valaista henkilön hahmo stroboja laajemmin.

Tilan rajoitukset alkoivat kuitenkin tulla vastaan. Väläykset ovat liian vaimeita erottuakseen harmaasta taustasta, ja nostettaessa valojen tehoja valaistui tilakin sitä mukaa. Valo lisäksi pyöri pienessä valkoisessa tilassa hallitsemattomasti, eivätkä valonmuokkaimeni olleet sopivimmat mahdolliset. Testikuvaus oli kuitenkin tärkeä askel myös sen määrittämisessä, mitä varsinaiselta kuvaustilalta tarvittiin – ennen kaikkea riittävän suuri koko ja mustat seinät.

Hallittua kaaosta ja kuvavalintaa

Varsinaiset kuvaukset toteutin TAMKin studiotilassa Mediapoliksessa – suuri kiitos mahdollisuudesta!

Välähdysten määrä oli seitsemän välähdystä sekunnissa, mikä määräytyi pitkälti testikuvaustilanteen havaintojen mukaan. Välähdyksiä oli siis kuvaa kohden neljätoista, mikä tuntui sopivalta. Valon määrän vähäisyys per väläys kuitenkin mustassa tilassa yllätti, ja vaikka strobovaloja käyttikin täydellä teholla, kameran herkkyys täytyi nostaa jopa 800 ISOon saakka.

Olin ennalta miettinyt liikkeen hallitsemattomuuden asettavan oman haasteensa. Kun kyseessä on tanssi ja jossain määrin kontrolloitu kuvaustilanne, liikeradat eivät kuitenkaan tule samanlaisella yllätyksellä kuin urheilukuvauksessa – kyseessä  on hallittu ja kurinalainen tanssimuoto. Onnistunut liikerata oli tärkeää myös mallilleni, ja hän tahtoi osaltaan vaikuttaa kuvavalintaan siten, että tanssin kannalta asentovirheitä sisältävät kuvat karsittiin pois. Koska kamera ei tallenna liikkeen jokaista vaihetta, oli kuitenkin myös tuuripeliä, missä vaiheessa ojennuksia liike piirtyi näkyviin. Kuvatessamme kannettavani näytölle pystyimme kiinnittämään huomiota tuloksiin jo paikan päällä.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen kuviini, ja produktio oli opettavainen. Monen liikkuvan osan kanssa toimiessa suurin kasvun paikka on sen sietäminen, että asiat eivät mene suunnitellusti, ja jatkaminen siitä huolimatta. Alkuperäistä suunnitelmaa joutuu usein soveltamaan ja muokkaamaan, ja tälle ajatukselle tulee olla riittävän avoin.

Yhdessä syntyy hyvää

7 marraskuun, 2016

Totesin viimeksi, miten edellisestä postauksestani on vierähtänyt aikaa. Tuossa välissä ehtinyt tapahtua paljon – siitä ajattelin nyt kertoa tarkemmin.

Vähän aikaa sitten yksi meille tärkeä asia täytti vuoden. Päivänsankari oli Puro Media & Art -osuuskuntamme, jonka perustimme yhdessä seitsemän muun media-alan osaajan kanssa. Viime kesä meni pitkälti toimintaamme ja käytäntöjämme ideoidessa, sivujemme ja muun presenssimme rakentamisessa. Potrettikuvia ottaessa.

Puron ensiaskel otettiin, kun istuin alas opiskelutoverini ja ystäväni Sannamarin kanssa. Ajatus projektien toteuttamisesta jonkun kanavan tai kollektiivin kautta oli muhinut kummankin mielessä. Ystäväni ehdotti, että alkaisimme haaveilun sijaan konkreettisesti edistää ajatusta osuuskunnasta. Idean siemenestä alkoi itää pohdinta ja verkostojen kartoitus, joka vihdoin näki päivänvalon, kun loppusyksystä 2015 perustimme Puron. Sittemmin jäsenmäärämme on kasvanut ja toimintamme monipuolistunut.

On ilo huomata, että kanavan sijaan meistä tuli enemmän, kokonaisuus, joka tekee projekteja yhdessä. Ideoimme ja toteutamme oivia visuaalisia ilmeitä, joustavia sivustoja ja kiinnostavia sisältöjä. Osaamisemme kattaa staattisen ja liikkuvan kuvan palvelut, graafisen suunnittelun, kirjoitustyöt sekä taide- ja mediakasvatuksen. Toteutamme www-sivuja ja teemme käännöstöitä. Joukossa on voimaa!

Suosittelen lämpimästi tutustumaan sivuihimme, kurkkaamaan sosiaalisen median kanavamme ja laittamaan meidät korvan taa.

Rikoskeikka vintagetyyliin

6 marraskuun, 2016

Edellisestä kirjoituksestani on jo vierähtänyt aikaa, kesä meni ja lumi on taas satanut maahan. Tässä lämmikkeeksi muutama ruutu viime kesältä, jolloin toteutin tarinallisen sarjan osana Lapin yliopiston oppivaatimusten mukaisia valokuvauksen perusopintoja.

Kirjoitin aiemmin, miten valokuvauksessa minulle on tärkeää paitsi itsenäinen kameran kanssa fiilistely, myös yhdessä tekeminen. Opintojeni kautta olen saanut tutustua moneen taitavaan ja mukavaan kuvaajakaveriin, joiden kanssa olemme toteuttaneet kuvauksia mm. Vaihmalan Hovissa, Haiharassa ja Hiedanrannassa. Myös avuksemme suostuneet mallit ovat olleet kultaakin kalliimpia.

Reiluun vuoteen on mahtunut monenmoista: studio- ja miljöökuvausopintoja Tiina Puputin johdolla, filmi- ja pimiötyöskentelyä Tuula Alajoen kanssa ja tällä hetkellä meneillään on kokeellisen ilmaisun kurssi, jonka tiimoilta olemme tutustuneet mm. syanotypiaan ja märkälevykuvaukseen. Opinnot häämöttävät loppuaan, ja vuoden vaihteessa olisi tarkoitus saada aikaan niihin liittyvä loppuproduktio jossain muodossaan.

Mielessä pyörii jotain kuvausajatuksia, jotka pimeän vuodenajan innostamana liittyvät salaman käyttöön. Nähtäväksi jää, millaisen muodon ne loppujen lopuksi saavat.

Tsemppiä pimeään!

Lapsia ja uraäitejä talvisäässä

23 marraskuun, 2015

Olin viikonloppuna Näsinpuistossa kuvaamassa iloisia urahenkisiä äitejä Mothers in Business -blogiin. Vuonna 2014 perustettu Mothers in Business tarjoaa kehittävää toimintaa koulutetuille pienten lasten äideille ja on hiljan laajentunut pääkaupunkiseudulta mm. Tampereelle. Kuvani pääsi kuvittamaan MiB:ssä aktiivisesti toimivien Suvin ja Jennin tutustumisesta kertovaa blogipostausta ja koristamaan MiB:n talviajan uutiskirjettä. Erikoiskiitos paitsi mukaville äideille, myös pienille jälkikasvuille, jotka jaksoivat olla positiivia talvisäässä. Vaikka pakkasta oli vain asteen verran, hyytävän tuulen jouduttamina toimimme melko ripeästi ja suuntasimme kuvausten jälkeen lämmittelemään Tallipihan glögin ääreen.